torstai 20. joulukuuta 2012

No nyt alko LOMA !

Ei oikeesti, kuinka täpinöissä voi ihminen olla. Mulla alko loma, ja mä voin tehdä mitä vaan. Tai olla tekemättä mitään. Maanantainakin, kun tulin himaan, mulla oli melkein kaksi tuntia työvuoron alkuun. Just sen verran, etten viitsinyt aloittaa esseen tekoa, mutten sit tiennyt mitä tekisin. Panikoin siitä, etten mukamas voinut rentoutua ennen duunia, vaan oli pakko tehdä jotain hyödyllistä kun kerran oli aikaa. No se kaksi tuntia meni hössöttäessä Suville, että mitä mä teen vai voinko mä oikeesti vaan chillata.

No tänään ennen duunia sain tehtyä sen esseen (2 päivää myöhässä...), eli nyt on viimeinenkin kouluhomma tehty! Oli todellakin opiskeluntäyteiset kymmenen päivää. Tai noi kymmenen päivää oli sellasta loppukiriä opiskelussa. Oon ollut muun muassa kirjastossa, yliopistolla, kirjastossa ja taas yliopistolla. Onneksi kivojakin juttuja on ollut vastapainona opiskelulle. Vaikka enimmäkseen mä tuolla kirjastolla/yliopistolla oon kuollutkin. J voi todistaa mun kunnon ahdistus/stressikohtauksen, jonka sain viikko sitten... Se oli aika kamalaa. Huhh huh!

Ekana mä haluun kertoa, mitä mä sitten oon oppinut näinä kymmenenä päivänä!

No, oon oppinut juomaan teetä!


Teetä teetä teetä ja vähän lisää teetä. En oo muuta juonukaan viime päivinä. No oke, kahvia. Mä en oikeesti tiennyt, että tykkäisin teestä :) Se on tosi hyvää, kun laittaa oikein paljon hunajaa. Ihana juoma.

Sitten mä opin vähän kaikkee uutta Instagramista! En tajuu, miten voi olla näin pösilö ja pihalla kaikesta, mutta en mä tiennyt, että tuolla instassa voi esim. jakaa kuvia muiden nähtäväksi (mitä oon kyllä tehnyt tietämättäni vuoden ajan). Oon lähinnä käyttänyt tota kuvien muokkaukseen.... Tuli pieni paniikki, että mitä kuvia siellä oonkaan jakanut :D


Mut muuten löytää sieltä nimellä katahii ja Suvin nimellä sumpula :)


Opiskelutekniikkani. Toimii!
Voisi ehkä siihen suomenkieleen panostaa...

Mutta nyt siis niihin kivoihin juttuihin, joiden voimin oon jaksellut tämän viikon :) Kivoihin hetkiin kuuluu lounasteluja ystävien kanssa, SITSIT (joissa olin kaatamassa!) ja paketti, joka sisälsi ihania koruja. Tilattiin Suvin kanssa meille vähän joululahjoja... :) Niistä voitais tehä postauskin. Ja mikä on mua on aivan valtavasti piristänyt, on mun uudet reiskat! Pilottilaseja ei voi olla liikaa. Odotan jo kesääää. Mä kyllä pidän aurinkolaseja aina kun vaan on kirkasta, ihan sama mikä vuodenaika kyseessä. Herkät simmut!



No nyt on vihreälinssisenäkin.

Oltiin Suvin kanssa Pikku-Nepalissa syömässä. Suvi mussuttaa.
Sitten samana päivänä GG:n kanssa pizzalle... :D

Sitten sitseihin (mutta pysytään yhä ruokateemassa), jotka oli kasvitieteellisellä museolla. Aluksi niihin lähtö jotenkin ahdisti mua. Ihan vaan, koska ajattelin, ettei mulla muka olis aikaa ja oli kova stressi esseistä, päivyreistä sun muista. Mutta sitseille on aina aikaa! Ja sitä paitsi olin kaatajana, ja päätin myös olla kaatamiskunnossa. Ensimmäistä kertaa muistan, mitä jälkiruokaa sitseillä oli! Hurraaa, onnistuin! Olin kyllä aika kännissä, kun himaan pääsin.

Alkuruokasalaatti...
... jossa oli tollasii älyhyviä hedelmiä (yhyyy miten ei voi muistuu nimeä mieleen!)
Joku kilisteli liian kovaa lautastaan (viinilasin sijaan).
Pakollinen tölkkitorni.

J otti musta pari "asukuvaa" sitsien jälkeen. Hyvä keskittyminen mulla. Ja nähtävästi myös J:llä kun kolme muuta kuvaa oli aivan tärähtäneitä ja vähän niin ja näin rajattuja :D

Kyllä mulla oli korkkarit mukana... Tässä ne vaan sattuu olemaan kädessä :D
Kyllä mä ihan oikeasti lähdin freesinä sitseille. Tai no, tässäkin aika väsynyt.


Olipa sekava postaus. Mun piti tulla vaan hehkuttamaan mun alkavaa lomaa :D Tulin äsken duunistakin, eikä mulla ole vuoroja vasta kun joulun jälkeen! Ahh luksusta. Mulla on vapaa-aikaa. Ja kaikkea kivaa ohjelmaa tiedossa seuraaville päiville :) Huomenna mennään Elukkaan (aka Luonnontieteellinen museo)! Oon pitänyt Suvia jännityksessä kertomalla, että Elukasta löytyy kaappi, jonka päällä lukee "Maailman vaarallisin laji", ja kun kaapin avaa, saa vastauksen. Hohooo SUvi ei oo vielä arvannut mitään... :D Museon jälkeen mennään katsomaan Hobittia :) Ja perjantaina tiedossa on MUSTASCHEN & EUROPEN KEIKKA !

- Kata

2 kommenttia:

  1. Olin nii varma et rikoit MUN lautasen siel sitseil ja nään sit tääl blogis rikkinäisen kuvan siitä :D:D:D:D

    -S

    VastaaPoista
  2. Aika sniikki tapa olis ollu kertoa : D
    - K

    VastaaPoista