torstai 31. tammikuuta 2013

Ihana italialainen hetki

Suvi:

Näitä hetkiä lisää kiitos! :) Olin tiistaina GGn kanssa syömässä ja kahvittelemassa italialaisessa ravintolassa. Il Siciliano oli paikan nimi. Pasta oli todella hyvää, nam. Jälkkäriksi vielä kahvia, kelpaa.


Unohdan aina aterimet tollai tosi houkuttelevasti lautaselle, kun otan kuvaa ruoasta. :D Pasta oli tollanen feta-pinaatti-chili ja vielä tomaatti-kerma -kastikkeella. Aika yllättävä valinta multa, tossahan on tomaattipaloja! Wait, what?! Noh, noita isoja paloja en edes sitten syönyt, hehheh. Se siitä yllättävästä.


Paikka oli aikas hämärä ja kuvatkin sen laatusia sitten. Mutta joo, tykkäsin paikasta. Tosin tarjoilijalla kesti kauan tulla käymään uudestaan meidän luona jotta saataisi tilattua kahvit. :D Eipä se kuitenkaan haitannut.



On se kyl kiva joskus käydä ihan ravintolassakin syömässä. Piristystä arkeen. :)

- Suvi

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Motorcycle pants

 Kata:


Ekaa kertaa eläissäni terapiashoppailin! Mulla oli aika kurja olo tossa eilen ja ajattelin käydä tsekkaamassa yhtiä housuja Ginasta ennen duuniin menoa. Heti kun sain puettua ne päälleni ja katoin peilistä, piristyin :) Elikä terapiashoppailu toimii! Heh.

Ulkona lenteli hassuja pikkulintuja. Meitä oli kaksi biologia, mutta ei tunnistettu lajia ilman kiikareita.....

Tykkään ihan törkeästi noista housuista. Ihan helvetin hyvä istuvuus, ja ne tuntuu ahh niin mukavilta. Ihan kuin jotain jumppatrikoita päällään pitäisi :) Vetuketjullisten farkkujen kaveriksi sopi mun lempparein rannekoru, vetoketjurannekoru! Ai tykkäänkö mä vai vetoketjuista? :D

Ostin Ginasta myös muutaman tosi vaalean beigen kynsilakan (näkyy kuvan kynsissä). Oon aina vähän arastanut paitsi valkoisia, myös sellaisia "maitomaisen vaaleita" kynsiä. Tajusin ehkä minkä takia! Kun harrastin öljyvärimaalausta (vuosia vuosia sitten), valkoista väriä piti vältellä värien sekoittamis/vaaleentamisyrityksissä, mikä on ihan ymmärrettävää koska silloin väristä tulee melkoisen epäaidon värinen. Ei siis esimerkiksi saanut tehdä vihreästä vaaleanvihreää käyttämällä valkoista. Sitten mua tietty ärsytti kun muut käyttivät valkoista väriä ja "pilasivat työnsä" (xD). Aika kaukaa haettu syy? Mutta nyt en enää arastele käyttää näiden "vamppivärejä", koska tykästyin näihin todella (ainakin kynsilakoissa)!

Voi kuinka ikävöin värien sekoittamista. Osasin tehdä "täydellistä" mustaa. Käytin seitsemää eri valmistuubiväriä siihen. Muut jopa pyysivät mua valmistamaan mustaa väriä heille :) Mulle on jäänyt vähän epäselväksi, miksi valkoista väriä oli valmiina mutta mustaa ei... Kumpikaan ei ole väri. Okei valkoista olis ehkä hiukan hankalahko sekoittaa muista väreistä..... :D

Haha ai niin. Kokeilin ihka ensimmäistä kertaa ikinä google translateria. GG ehdotti, että siitä vois olla apua ruotsin referaatin tekemisessä.


En jostakin kumman syystä ihan vakuuttunut...

- Kata

tiistai 29. tammikuuta 2013

Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset

 Kata:


Iiihana uusi reppuni! I'm in love.
Sellasen reilu vuoden oon etsiskellyt täydellistä reppua. Ja kaksi viikkoa sitten se löytyi Urban Outfittersin sivuilta! Ja perjantaina se kotiutui tänne luokseni :) Perjantaista lähtien oon kantanut sitä joka paikassa mukanani! Vaikka mulla ei olisi mitään kannettavaa niin "täytän" reppuni joillakin turhilla asioilla ihan vaan että saisin syyn kantaa reppuani mukanani, heh :D

Niittejä ja vetskareita. Perfection.
Jelly beanit motivoimassa lukemisiani!

Tärkein kriteeri repulle oli se, että sinne mahtuu mun läppäri ja mun muut kamppeet, joita opiskelussani tarvitsen. On ollut vähän raskasta mun hartioille kanniskella läppäriä mukanani joka päivä ja koko päivän ajan olkalaukulla/kangaskassilla :D Oli siis oikeesti terveyspohjainen/käytännöllinen peruste hankkia reppu. Mutta ihan mitä tahansa reppua en huolinut ja siksi kesti jonkun aikaa hankkia sellasinen... Koko kesän kiersin kirppareita löytääkseni hyvän repun (levyjen etsimisen lisäksi), eikä ihme kumma tärpännyt ikinä! Jännä.

Nyt pitäis jo alkaa sännätä duuniin. Plaaahh… Mikä siinä on, ettei mua enää ihan hirveästi inspaa mennä töihin. Tai siis en töitä ikinä huvin vuoksi oo tehny (vaan rahan, ylläri) mutta oon kuitenkin aika hyvin jaksanu jo kaksi vuotta (herranjumala 2v!?) olla näissä kioskihommissa opiskelun lisäksi. Nyt on tullu sellanen kyllästyminen/väsymys koko hommaa kohtaan :D Tältä varmaan Suvista tuntu aina mennä Siwaan...

Varmaan se, että teen näitä hommia reserviläisenä (eli teen työvuoroja vähän eri paikoissa) on vaikuttanut siihen, etten ole kyllästynyt hommaan. On nähkääs aika erilaista olla jossakin ostarin postiärrällä kuin Rautatieasemalla. Aluksi se oli hiton stressaavaa, sitten se muuttui kivaksi vaihteluksi mutta nyt... Plaaah :D Ehkä tosiaan olis pitäny pysyä siinä "laidasta laitaan eri kioskeja" -meiningissä eikä alkaa suosia näitä asemakioskeja. Mutta toisaalta on kiva kun on tuttu työporukka ympärillä :)

Joo nyt sinne töihin.

- Kata

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kotisuklaata, nam

Suvi:

Huhheijjaa, nyt on poikaystävän järkkäämä mysteeriviikonloppu takana. Meni kyllä koko viikonloppu todella nopeesti ja hauskaa oli. Tehdään siitä sitten ihan oma postaus Katan kanssa. :)

Viime viikolla muutenkin on tullut puuhailtua vähän kaikenlaista. Sisko palasi Filippiinien reissultaan ja oltiin sen kanssa torstaina pienellä porukalla syömässä, jonka jälkeen siirryttiin kaljalle. Käytiin myös Helsingin Casinolla, ohops! Ensimmäinen kerta ikinä. Jännää oli.

Käväsin taas tossa yks päivä ennen iltaluentoja kaupungilla aikeena ostaa hiusväriä, jotta sais tän kaameen juurikasvun jo pois. Samalla reissulla löysin itelleni myös uudet nahkahousut, paljon paremmin istuvat kuin aikasemmat mitkä mulla on. Nyt varmasti tulee enemmän nahkahousuille käyttöä, kun ei häiritse mikään. ;) Kata kyllä vakuutteli mulle, että ne mun vanhat istu tosi hyvin mulle, mutta kun mua itteäni häiritsi, niin se sitten häiritsi..

Luminen maa ja lempparibootsit :)
Uudet nahkahousut H&M:stä, tykkään!
Päivän asu, yay

Noniin, sitten otsikon asiaan: kotisuklaa! Tehtiin varmaan joku viikko sitten Katan kanssa itse suklaata, jossa seassa mariannemurusia. Löhöttiin mun huoneessa ja mietittiin että tekisi mieli karkkia. Sanoin, että mun ei tee mieli mitään noista joulusuklaista ja joulukarkeista jotka on lojunu mun penkillä jo kauan. Sillon teki mieli Fazerin mariannesuklaata. Kata sitten tokaisi, että mullahan on Fazerin sinistä suklaata ja Mariannekarkkeja, tehdään itse! Ja näin me teimme.


Ainekset, joita tarvitaan suklaan tekoon: Fazerin sinistä ja Mariannekarkkeja. Sitten tekemään:


1. Murusta mariannet. Me käytettiin veistä. Oli aika hankalaa, kun karkit oli niin kovia :D


2. Sulata Fazerin sinistä suklaata miedolla lämmöllä. On kyllä tosi hyvää toi sulatettu suklaa. Nam!


3. Kun suklaa on sulanut, hella pois päältä ja sekoita suklaan joukkoon mariannemuruset.


4. Levitä suklaa pellille levyksi. Näyttääpä hyvältä, haha. Sitten kun suklaa on jäähtynyt, niin pelti jääkaappiin ja annetaan suklaan kovettua. Kun se on kovettunut niin kotisuklaa is ready!

Maistu kyllä todella samalta kun kaupasta ostettu. Tosi hyvää ja tekeminen helppoa. Pitää tehdä uudestaan, tosta satsista tuli aika pieni määrä, kun suklaata ei ollu niin paljoa varastossa.

Nyt rentoa sunnuntai-iltaa viettämään salaatin ja patongin merkeissä. :)


- Suvi

torstai 24. tammikuuta 2013

Labra is over

Kata:

Moro!
Tulin justiinsa kotiin labrakurssin tentistä. Ärsytti jo valmiiksi kotiin tullessani (typerä tentti) ja kun äsken tulin kotiin ja kurkotin jääkaapille ottamaan tenttibisseä, mulla ei ollut ainuttakaan. Nyt ärsyttää tuplasti. No tänä iltana onneksi tulee olemaan hauskaa niin unohdan typerät tentit (joiden typeryys johtuu mun laiskasta lukemisesta).
Mutta siis, tänään mennään Suvin kanssa nimittäin safkaa muutaman vanhan korisjengiläisen kanssa :) Hauskaa!

Mä oon oikeesti tehokas vaan silloin, kun mulla on ylitsepääsemättömän paljon hommaa! Miksi pitää olla näin :D Jotenkin nyt oon nautiskellut kaikista vapaailloista, kun ei oo ollu mitään pakkoa olla kirjastossa sulkemiseen asti. Mun päätökset opiskella ei pidä ellei niiden oo ihan pakko :D Kuten tossa maanantaina olin päättänyt, että opiskelen oikein kunnolla vielä labran jälkeen ja sitten kun J ehdotti leffailtaa, en epäröinyt hetkeäkään... Missä on mun itsekuri!??


Syötiin pitaleipiä ja katottiin Hair! Olin jo useamman vuoden halunnut nähä ton. Kun leffaa oli mennyt vasta pari minuuttia, totesin että hetkonen, tää on kyllä jo nähty. "Ai oliko tää leffa se paljon puhuttu Hair!?" Hups. Yllättävän usein mulle käy niin, että haluun nähä jonkun leffan mutta sitten oon kuitenkin jo nähnyt sen. Hmmm. Pitäis ehkä ottaa aina selville mitä leffaa onkaan nyt kattomassa... :D

Jälkkärinä pikkunen vanukas
Jälkkärijuomat

Sitten vähän labrafiilistely-kuvia! Miks mulla on (ihan vaan hiukan) haikea olo, kun toi labra on nyt ohi... Todella kummallista :D Jotenkin tällä kertaa oli kiva päästä tekemään kaikkea. Paljon rennompi labra kuin kaikki edelliset! Ei edes vituttanut jos pieleen meni jokin :D

Meiän yliopistossa näytteet haihdutetaan pinkillä minihiustenkuivaajalla... :D
... mikä on todella hidasta, ja siksi kannattaa olla luova!
Kun työ ulkoistetaan, jää aikaa kaikelle muullekin (kuten kertsihengaukselle)!
Ennen kuin työn ulkoistaa, kannattais lukea työohjeet huolellisesti...
... Oli nääs kevyt hattaran tuoksu, kun palattiin kertsiltä labraan :D Meiän hiilihydraatit oli menny karamellisoitumaan! Dääm.

Voi, miten tekiskään mieli tota yhden kuvan Karhua.


Oon muutes ryhtyny käyttämään jo tennareita (arskojen lisäksi). Oonko vähä etuajassa tän kevään suhteen? :D On kyllä niin nättiä tuolla ulkona aina auringon paistaessa. Eikä edes kylmä! Paksun takin alle riittää yksi ohuempikin neule, ja nahkahousutkin on ollut ahkerassa käytössä kun ei ole mitenkään megakylmä :)

Kultaisia niittejä, tykkään! :)

Okei nyt, nyt alan oikeesti lukemaan edes vähän jotain niin voi hyvällä omallatunnolla pitää hauskaa illalla! Jee! :) Mutta tää postaus ei olisi tarpeeksi sekava ilman vikaa irrallista kuvaa:

Kuinka symppis !

- Kata

tiistai 22. tammikuuta 2013

Uusi toppilöytö

Suvi:

Hej!
Elämä alkaa voittaa! On jo terveempi olo ja oon istunut koulunpenkeilläkin tällä viikolla. Viikonloppu meni vähän ohi, mutta ei se haittaa, ensi viikonloppu on varmasti kiva.

Viime sunnuntaina olo olikin jo sellanen, että uskaltauduin kipasta nopeasti keskustan Ginassa käyttämässä loput lahjakortista. Nyt sekin on siis tuhlattu, nyyh.. Ekaks plääninä oli ottaa uudet vahatut pökät vanhojen rikkimenneiden tilalle. Sen lisäksi sitten nappasin kaks paitaa vielä mukaan, hupsiis.. Mut ne on kivoja. ;)

Elikkä tällainen aivan mahtava AC/DC toppi kilahti kassasta mulle:


Hienoja pukukoppikuvia peilin kautta.. Käänsin kuvankäsittelyohjelmalla ton kuvan vielä peilikuvaksi, jotta paidan teksti näkyy oikein päin. Toi toppi on megakiva noiden blingbling yksityiskohtien kaa, odotan jo kesää niin pääsee kunnolla käyttämään sitä! Alkoi kyllä nyt heti mieli kuunnella AC/DC:tä ;D Eikun vaan soimaan! AC/DC:tä en oo vielä nähnyt livenä, toivottavasti joskus pääsen näkemään. Kerran kun bändi oli suomessa, leiriydyttiin stadionin ulkopuolelle kuuntelemaan keikkaa, mutta ei siitä kuullut niin hyvin kuitenkaan. Oltiin ehkä liian kaukana tai jotain.

Toinen paita minkä ostin on tällanen armynvihreä kauluspaita, jossa hihoissa vähän yksityiskohtia:


Oon jo hetken halunnut tollasen vähän vahvempaa kangasta olevan kauluspaidan. Mulla on muutama kauluspaita, jotka on aika ohutta materiaalia, niin tää on hyvä lisä vaatekaappiin sitten. Btw, kauhea juurikasvu. Hyihyi, asialle pitää tehdä jotain!

En jaksa enää pitää talvitakkia. Kyllästyttää niin. Muistan kun laitoin ekaa kertaa tänä talvena ton takin päälle. Sillon sitä vielä jotenkin odotti. Se on kyl kiva, kun Suomessa on näin vaihtelevat vuodenajat, niin aina odottaa sitten tietynlaista pukeutumista. Ennen syksyä ja talvea odotin tosi paljon lämpimien kaulahuivien, neuleuden ja saappaiden käyttöä. Nyt odotan, että pääsen käyttämään ohkasempaa takkia ja kevyempiä vaatteita. Ja tietenkin kesäpukeutumista: shortseja, toppeja... ja aurinkolaseja! Kata onkin jo päässy korkkaaman arskakauden, mä en vielä.. :)

Vampyyripäiväkirjojen 3. kausi saapui tänään! Olen iloinen! ♥ Kohta pääsee kattomaan sitä, JAUU! Tuli kyllä nopeesti tuo CDON.COM -tilaus. Siis what, tein tilauksen lauantaina ja se saapui tiistaina aamupäivällä! Nopeeta, ihan sika hienoa. Ei tarvinnut siis kauaa kituuttaa itseänsä ton tilauksen odottamisessa.

Sit vaan Vampyyripäiväkirjat (Damon) pyörimään ;)


- Suvi

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ensimmäinen arskapäivä

Kata:

Heissan!
Oliko edes upea sää tänään!? Ihana aurinko. Sitten sen piti mennä pilveen. No saipahan pari tuntia siitäkin nauttia :) Nyt alkanee tää talvenpuolisko, joka on aurinkoinen ja kirkas. Se parempi puolisko :) Harmi vaan, että tähän kylmyyteen on jo tympiintynyt, ja siksi odotan jo kevättä! En kyllä haluu, että kevät ihan heti tulee, koska en oo tehnyt vielä mitään talvista, kuten lasketellut, hiihtänyt, luistellut, laskenut pulkalla mäkeä jne. Oliskohan nyt jo aika :D



Oli muutes ensimmäinen päivä tänä vuonna, kun pidin arskoja! Mun pilottireiskat on ihan mun favouritit. En muita laseja käytäkään kuin pilottimallisia. Itseasiassa kun mietin niin aurinkolasit on ihan mun suosikkiasuste ylipäätänsä. Pidän niitä aina, kun vaan "voi" eli koko kevään, kesän, syksyn ja tällaisina aurinkoisina talvipäivinäkin. Tuntu niin hyvältä pistää päähän pitkästä aikaan haha :D Nyt niitä voi alkaa taas kanniskella laukussa mukana :)

Tonne mä niiiin vien Suvin. Ainoa "luonnontieteellinen" museo, jossa en oo Suvia vielä käyttänyt! Vaikka asutaan tässä ihan naapurissa... :D

Tekis mieli hankkia taas peilipilotit täksi vuodeksi. Viime kesän olin ilman peililinssisiä pilotteja, kun olin aikaisempana kesänä rikkonut edelliset ;( Mikäköhän siinä on, että festareilla aina tuhoutuu/katoaa jotakin... Viime kesänäkin mun yhet pilotit varastettiin (iPhonen lisäksi), ja mun mielestä Suviltakin on kadonnut arskat joillakin festareilla :D Suvi on kyllä ihan oma tapauksensa näiden aurinkolasien suhteen... Se on kadottanut/rikkonut varmaan tusinan arskoja yhteensä. Tuntuu et se on aina ostamassa uusia "kun edelliset on hajonnut" :D Kunnon halpisaurinkolasinoidankehään se oli ajautunut, kunnes se osti mun isän optikkoliikkeestä Ray banit. Ei paree rikkoo niitä! Ne ei kyllä hajoakaan kerran tippuessaan maahan. Ja niiden päälle ehkä varookin istumasta kun eivät ole ihan rihkamaa :)

Piru? Enkeli? Piruenkeli?

Ihana koko tämä sunnuntaipäivä. En muista, milloin en olisi sunnuntaina ollut töissä/darrassa/kiireinen. Pääsin pitkästä aikaan sunnuntain makuun tai ainakin tämä päivä tuntui todella sunnuntailta :D Nukuin pitkään, ulkoilin, tein pieniä hyödyllisiä juttuja ja sitten vielä menin näkemään rakasta ystävääni GG:tä, joka oli palannut useamman viikon Kambodzan reissultaan :) Ja sitten mentiin GG:n kanssa jumppaan ja kuoltiin sinne yhdessä. Ihan kamalaa, kun kunto on päässyt rapistumaan näin :D En kai mä nyt niiin kauaa kipeänä ollut...

Jea huomenna maanantai eikä edes masenna!
(Uuu tää oli meiän 69. postaus. Okei ehkä nyt on aika painua nukkumaan....)

- Kata


lauantai 19. tammikuuta 2013

I ♥ CDON.COM

Suvi:

Hihi!
Tulin sitten kipeeksi. Höhh. Pöhh. Pahh. Keskiviikosta asti oon ollut vaan sisällä, käynyt ehkä korkeintaan pari kertaa avaamassa rapun oven kaverille että pääsee sisään. Tee, finrexin, tietokone ja telkkari on ollu kova sana nyt. Ja tietty kaulahuivi. :)

Tein eilen aamulla mun CDON.COM lahjakortilla tilauksen sieltä sivuilta. Sain siis lahjakortin poikaystävältä, aikas kiva lahja pakko myöntää. Nää DVD:t tarttu sitten ostoskoriin:

Vampyyripäiväkirjojen 3. kausi!! Odotetaan sitä ihan täpinöissämme Katan kaa. Ääh tulis jo niin pääsis kattomaan sitä (=Damonii). Vamppyyripäiväkirjojen lisäks tarttui sitte Rock of Ages, The Hangover Part 2 ja Elokuu. Vähän jäi itelle maksettavaa lahjakortin käytön jälkeen, mutta ei haittaa. DVD:t on kivoja. Tykkään keräillä niitä. Tarttis vähän lisää säilytystilaa tosin niille.

Odotan kyllä CRASHDÏET:in keikkaa! Iha sika kiva fiilis tuli kun sai eilen tietää. Ei oo edes pitkä aika, kuukaus! Jihaaaaa! jeaaaa! Täydellinen se keikka olisi, jos olis kesä. Mutta talvella mennään eikä sille mitään voi. Silti aika huikeeta. Pitää kuunnella uutta albumii nyt kun se ilmestyy.

Ja ainiin! Tehtiin tällä kertaa onnistuneita lettuja! Jee! En ole menettänyt taitoani. Kerkesin jo huolestua. :D


On se kaunis. :) Katakin teki elämänsä ekan letun. En tajuu, miten ei ennen oo voinu tehä? Letut on awesome.

Eipä tässä oikeen muuta, tällanen pikanen morjenstamispostaus. Ehkä jotain järkevää syntyy myöhemmin, kun on muutakin elämää kuin oma huone.

- Suvi

perjantai 18. tammikuuta 2013

And the bands played on

Kata:

Moro!

Tiiättekö sen fiiliksen, kun kaikkee kivaa on tiedossa ja sitten on ihan täpinöissään, kun vaan ajatteleekin niitä? Mulla on nyt sellanen fiilis ja on tosi vaikeeta pysyä aloillaan :D Iiiihana fiilis! Kivojen tulevien tapahtumien ajattelu on ihan hyvä kikka duunissakin, jos ei muuten hymyilytä asiakkaita palvellessa :D Elikä huomisen duunipäivän jaksaa helposti kun ajattelee kaikkee siistii tulevaa, kuten sitä että CRASHDÏET vihdoinkin tulee taas Suomeen!!!! Niin siistii, en kestä :D
(Suvi tuli äsken kiljahtaen kertomaan tämän ilouutisen, en tiedä milloin viimeksi olisin kuullu Suvin kiljahtelevan. Toltako mä aina kuulostan?? :D)

Monia kivoja tapahtumia tulossa! Ja yksi asia, jota oon alkanut odottelemaan, on kesä ja festarit (hyvä tässä tammikuussa jo :D)! Tossa vkl:na kipeillessäni siivosin vaatekaappini ja inostuin kesästä katellessani kaikkii mun kivoja kesäkledjuja :) Muutamasta tuoreesta tapauksesta otatin kuvankin.

Paita helvetin siistillä niittikuviolla, Cubus n. 8e?
Kesäinen hapsusulkatoppi, Nelly 8e

Kuvaan eksyi uusi käärmekuosinen niitticlutchinikin, Nelly reilu 10e
Pääkallotoppi huih! Huimat 4e H&M 

Onneksi kaikkee kivaa tapahtuu jo pitkin kevättä niin jaksaa kesääkin odotella :) En osaa kaikkea tähän eritellä, mutta ainaskin pian koittaa mysteeriviikonloppu (Suvin poikaystävä on jotain kehitellyt mutta en tiedä siitä mitään :D), Tallinnan reissu, keikkoja, viikonloppureissu Lammin biologiselle asemalle, sitsejä, Ahvis (biologien linturalli Ahvenanmaalla), hyviä leffoja joita haluun nähä jne. :)

Muutenkin kaikki on nyt niin kohillaan. Oon jo semiterve eli kohta pääsee urheilemaan ihan huolella!! Opiskelukin maistuu, koska sitä ei ole liikaa (kerrankin!). Pystyy "iloitakin" kursseista, kun tietää ettei ole tappoaikatalua niiden suhteen. Oon innoissani esim. tänään alkaneesta ruotsin kurssista :D Jännä, että oon valittanu liiasta opiskelusta, vaikka itse määrään täysvaltaisesti mun opiskelumäärän ja tahdin, jolla opiskelen :D Ei vaan ikinä raaski jättää mitään pois ja kivoja ylimääräisiä kursseja löytyy aina. Mutta nyt pitää ottaa kevyemmin niin pystyy kurssit suorittamaan kunniallakin :D Kerkeen tienata rahaakin, kun lukujärjestys ei ole aivan täynnä. Ehkä onnistun siinä, etten ole tänä keväänä ihan stressipyllynä :) Ja jos kerkeen tienata tarpeeksi rahaa, Losin reissun lisäksi voisi onnistua reissu Sweden Rockiinkin!! Iik en kyllä uskalla vielä ajatella niin, koska a) mulla ei ole nytkään liikaa rahaa b) ne reissut olis ihan peräkkäin tossa loppukeväällä/alkukesästä, ja rahaa pitäis jäädä kesällekin... :D


Hauskaa viikonloppua!

- Kata

torstai 17. tammikuuta 2013

Vuosi 2012

Kata & Suvi:

Hello! Nyt kun vuosi 2013 on kunnolla startannut käyntiin, alettiin muistelemaan mennyttä vuotta. Tää on just tämä sama, joka on näkynyt vähän joka blogissa. Iiik on jo haikee mieli ennen kuin on edes aloittanut (- Kata)!

Ja postauksen kuvituksena on tietenkin kuvia vuodelta 2012 ;)

1. Oletko saanut uuden ystävän viime vuoden aikana?
Kata: Juu, olen! :) Tulee mieleen muutama, joiden kanssa tuttavuus on syventynyt!
Suvi: Joo. Vähän sama homma, että kaveruus on syventynyt. :)


2. Oletko tehnyt jotain sellaista viime vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Kata: Enköhän. No onhan niitä vaikka mitä, jos oikein miettii. Olen pidellyt myyriä käsissä, olen käynyt uusissa paikoissa, olen nähnyt rukoilijasirkan luonnossa, olen ajanut skootterilla, olen tehnyt lintukartoituksia, jne. :) 
Suvi: Kyllä niitä löytyy: nähnyt bändejä livenä mitä en ennen ole, otin loparit työpaikalta, aloittanut työharjoittelun liittyen omaan alaan.. :) Ja värjäsin hiukset punasiksi!


3. Oletko seurustellut viime vuoden aikana?
Kata: Olenhan minä.
Suvi: Kyllä.


4. Kerro pari parasta muistoasi viime vuodelta?
Kata: Sweden Rock Festival, kesä ylipäätänsä, uudet kokemukset, eläminen hetkessä. Skootterilla ajaminen Kreikan vuoristoisilla pienillä teillä!
Suvi: Ekana nyt tulee mieleen Juhannus (hahaha oli megakivaa), kesä, Sweden Rock 2012, työharjoittelu ja kaikki keikat muutenkin.. :)




5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa viime vuoden aikana?
Kata: En oo riitelevää tyyppiä, lähinnä kiukettelevaa tyyppiä :D Eli en ole riitantunut kenenkään kanssa, etääntynyt ehkä vain.
Suvi: Emmää riitele hellanlettas. Eli en :D

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Kata: Kyllä. Mutta en tippaakaan paremmaksi ihmiseksi. Mulla on sellanen tunne, että tänä vuonna tulen muuttumaan enemmän parempaan suuntaan. On muutama sellainen luonteenpiirre, joista mua ei harmittaisi luopua... :D Kateus & Ylpeys. Kyllä mä niitäkin onnistun lieventämään - oonhan mä onnistunut lieventämään mun kilpailuhenkisyyttäkin! Enkö kuulostakin kivalta ihmiseltä... :D
Suvi: Kyllä oon muuttunut ainakin jonkin verran. Nyt kun aloin miettimään viime vuotta, tuntuu että musta on tullut enemmän järjestelmällisempi jotenkin.. Oon huomannut että mua itteäni alkaa ärsyttää jos en tiskaa heti käytettyjä astioitani tai jos en petaa heti sänkyä tai jos huone on sekainen. Nytkin se on vähän ja ärsyttää.Onko se järjestelmällistä, en tiedä.. Keksinyt oikein muutakaan sanaa. Kontrolloiva? En tiedä. Ehkä oon myös _pikkasen_ oppinut puhumaan tunteistani ja näin? Vielä on kyllä paaaaaaljon parantamisen varaa tosin siinä.

 
7. Oletko lihonnut?
Kata: Lihonnut ja laihtunut. Kaiken kaikkiaan varmaan kröhömm lihonnut. No en tiiä, aika samoissa mennään kuin vuoski sitten!
Suvi: Suhteellisen samoissa joo, en kylläkään käy vaa'alla kovin usein.. x)


8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään viime vuoden aikana?
Kata: En ole! Not this year ;D
Suvi: Noup.




9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN viime vuoden aikana?
Kata: En! Kyllä mä aion sen vielä tehdä! Jo ajatus kuulostaa hyvin tunnelmalliselta.
Suvi: En, se vois olla kyl hauskaa xD Möllöttää yksin siellä.


10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Kata: En! Olisko tämä se vuosi :) Mulla oli loppuvuonna kunnon kipinä tatuointiin, mutta nyt se toisaalta on taas vähän sammunut. Paitsi nyt tekee taas mieli, kun ajattelee. Hih olis pari ideaa kyllä. Niitä tosin on ollut jo vuosia ja niihin tuppaa kyllästymään.
Suvi: En ole, mutta kyllä sitä aina välillä leikittelee ajatuksilla. Nyt on taas alkanu tekee mieli ottaa rustoläväri uusiks. Mut se on ihan kakkaa elää sen kaa. :D

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kata: Hiiih tää on sinänsä paha mutta ei silti. Mä sanon Suvin poikaystävän! Tai no, tais olla viime vuoden tuttavuus, mutta ehkä nyt enemmän tullut tutummaksi :)
Suvi: Voisinpa viime vuoden parhaimmaksi tuttavuudeksi sanoa mun entisen työporukan, jonka kanssa työskentelin työharjoitteluni aikana. Ihan mahtavaa porukkaa ja toivottavasti nään heitä vielä! Kyllä on suunnitelmissa käydä moikkaamassa heitä.

 
12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kata: Muutama tuttu/kaveri. Kovasti onnea heille! :)
Suvi: Kaveri pyöräytti muksun, on se niin söpö tapaus.




13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kata: Ei onneksi.
Suvi: Kyllä. ;(


14. Missä maissa kävit?
Kata: Yhyy en hirveen monessa. Kreikka, Ruotsi ja Viro.
Suvi: No voihan hömelö: Viro ja Ruotsi :D Fail! Haluun matkustamaan! 2kk ni Bangkok kutsuu onneks.


15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Kata: Olla stressaamatta asioista ja vaan elää hetkessä enemmän. Olin kunnon stressipylly viime kevään ja syksyn, ja nyt tänä vuonna aion olla vähemmän stressaava, tarkoittipa se opiskelun/töiden vähentämistä tai ei.
Suvi: Matkustella enemmän. Nauttia kesästä enemmän.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
Kata: Yllättävän moni oikeestaan. 14.2., 4.4., 5.6., 8.10., 4.12., ...
Suvi: 20.5, 3.8, 15.8, 21.11  :D


17. Vuoden 2012 suurin saavutuksesi?
Kata: Yhyy inhoon tällaisia :D Miksköhän... Biologian historiasta läpi pääseminen!?? No ei, ehkä suhteen parantaminen erääseen tärkeään ihmiseen elämässäni.
Suvi: Mitäs oon saavuttanu viime vuonna... Työharjoittelupaikan saamisen? Okei toi on varmaa ihan hyvä! Sain nimittäin kun harjoittelu loppu, niin tietää että aika moni haki paikkaa ja paljon vanhempiakin ja jo tutkinnon loppuun suorittaneita.. Ja sit ne valitsi mut! Jess!

18. …ja suurin epäonnistuminen?
Kata: Tää on helpompi. Tai ainaki vaikutti eka siltä :D En nähtävästi oo kummonen feilaajakaan, kun ei tule mitään itselleni tärkeää epäonnistumista mieleen. Monia pieniä ei niin tärkeitä kyllä tulee. Mun iPhone 4 varastettiin. Otan yleisestikin kaikenlaiset vastoinkäymiset raskaasti, vaikka ei pitäisi.
Suvi: Ei tullut oikeen mitään mieleen, enks oo mokaillu mitään viime vuonna. :D Ainoo vaan, että sain mätkyt. Oiskohan se mun suurin fail.

19. Kärsitkö vammoista?
Kata: Joo. Varsinkin sellaisista liikuntaa rajoittavista.
Suvi: Millon mistäkin. Eli joo.


20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Kata: Hmmm!! Sweden Rock Festivalin festarilippu?? :D
Suvi: Ekaks tulee mieleen mun yks awesome laukku. Näyttää kuulemma nyrkkeilysäkiltä :D Tykkään siitä älyttömästi.



21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kata: Aika monien! Suvi, J, perhe :)
Suvi: Poikaystävä, Kata, iskä, äiti..

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Kata: Ajoittain aina kenen milloinkin, mutta lähinnä oma käyttäytymiseni.
Suvi: Katan. Noei :DDDDD Ööö joskus jonkun, en nyt muista enempää...

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kata: Varmaan vaatteisiin/kenkiin/koruihin, jos pakollisia rahamenoja ei lasketa. Ja keikkailuun/festareihin!
Suvi: Vuokra :D Ja tietty just nää vaatteet, korut ja kengät ja kaikki nettishoppailut, keikat.. festarit..

24. Mistä innostuit eniten?
Kata: Jonkin superkivan asian odottamisesta! Innostun vähän kaikenlaisista asioista todella helposti. Ihan vaan kun ajattelinkin jotain kivaa mitä on tiedossa, saatan päästää riemunkiljahduksia! Sweden Rockia ainakin odotin todella suurella innolla monta kuukautta, ja sitä reissua ajatellessani saatoin jo saada riemuhulluuskohtauksia, vaikka matkaan olisikin ollut se 4 kk :D
Suvi: Innostuin eniten varmaankin just Sweden Rockista :) Ja matkan varaamisesta Bangkokkiin.



25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
Kata: Varmaan aika samoilla mennään, ehkä hieman surullisempi. Tai onnellisempi. En tiedä, en muista :D
Suvi: Mietin ja kirjotinkin tähän mitä mietin mutta päädyin siihen että en vaan osaa sanoa.

26. Lihavampi vai laihempi?
Kata: Lihavampi... snadisti.
Suvi: Vaikee. En tiedä. Lihavampi salee :(

27. Rikkaampi vai köyhempi?
Kata: Rikkaampi peräti! Vaikkei tässäkään kehumista ole. Kovaa workworkworkiä vaan nyt, jotta sinne Losiin pääsee! Ja festareille!
Suvi: Rikkaampi.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Kata: Viettänyt aikaa ystävieni kanssa. Tuntuu, etten monia ehtinyt nähä tarpeeksi :(
Suvi: Matkustellut. Ja kun luin ton Katan vastauksen niin palasi mieleeni että itsekin tota samaa olen harmitellut.



29. …entä vähemmän?
Kata: Kinastellut. Ja stressannut. Stressaantuneena ottaakin kaikki asiat raskaammin ja on kinastelualttiimpi... :D
Suvi: Kännidraamaillu.


30. Miten vietit joulun?
Kata: Ihan porukoiden luona ja mummilla vietin jouluni, ja ihana joulu olikin :)
Suvi: Iskän ja vaarin kanssa sekä äidin kanssa vietin jouluni.

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Kata: Niitä on.
Suvi: Jotain.

32. Rakastuitko vuonna 2012?
Kata: Rakastuin uudelleen.
Suvi: Jeah eli joo.



33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Kata: Ei ainuttakaan.
Suvi: Zero

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Kata: Vampyyripäiväkirjat Suvin kanssa! :D Haha. Ja Mentalist J:n kanssa.
Suvi: Jep Vamppyyripäiväkirjat :D Ja sit nää kaikki CSI, NCIS, Criminal Minds.. Ja loppuvuodesta hurahduin vähän tohon Gleehen. ;) Ja tietty Unelmien poikamies ja Unelmien poikamiestyttö!


35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Kata: En vihaa ketään.
Suvi: Nääääh.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Kata: Ei ainakaan Kärpästen Herra. Just sain sen luettua, jee. Olo kuin olisi kandin tehnyt. (:D) No ei, oli se loppu ihan jännä!
Suvi: Cosmo ! :DDDDD En lukenut vissiin yhtäkään kirjaa. Aloitin lukee tota Michael Monroe kirjaa mutta kesken yhä.



37. …entä musiikillinen löytö?
Kata: Apua näitä on niin paljon. Apua apua en saa kasattua ajatuksiani yhteen! Savatage! Mustasch! Ai niin ja kaikki kevään musiikki! Night Ranger, Return jne. !! Tossa nyt muutama :D
Suvi: Loppuvuodesta tulee ihan ekaks mieleen Mustasch. Alkuvuodesta näitä mitä löys Swedenin listalta: Edguy, Return.. Night Ranger. Steel Panther! Oliks se viime vuoden löydös? En muista tarkalleen plööh :D Ja jos saa sanoa niin The Darkness UUDESTAAN :D

38. Mitä halusit ja sait?
Kata: ööö sanotaan vaikka iPhonen valkoisena. Kun aikoinaan hankin iPhonen, halusin sen valkoisena, mutta sitä ei ollut saatavilla. Nyt kun festareilla Ruotsissa mun iPhone pöllittiin, vakuutus lähetti mulle valkoisen iPhonen ja jopa uudempana versiona! Je! :) Nyt haluisin jonkun kehnon kännykän reissuja varten, ettei mun iPhonea enää pöllittäis... :D Saa lahjoittaa!
Suvi: Eipä tuu muuta mieleen kun uusi puhelin. Samsung Galaxy S3.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Kata: Oman alani pätkätyön.
Suvi: Matkustella enemmän :D

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Kata: Batman. Tai Hobitti. Rock of Agessa oli paras musiikki!
Suvi: Leffateatterilistoilta vai muuten vaan? Varmaa iha sama :D Skyfall oli hyvä! Ja Hobitti! Rock of Ages! Ja New Year's Eve :D


41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Kata: Juhlistin synttäreitäni täällä meiän Pasilan kämpällä kaveriporukalla. Vähän ahdastahan täällä on jos vähänkin porukkaa tulee. Pidin tietovisailun! Nauroin. Illan päätteeksi mentiin Tavastian lauantaidiskoon. Oli kivaa :)
Suvi: Pienellä porukalla ekaks kämpillä hengailua ja sitten illaks Kuudennelle linjalle bailaamaan. Ja ihmisiä tuli meille yöks ja vietettiin yhessä darrapäivää, se oli hauskaa. :D

42. Ketä kaipasit?
Kata: Essiä!! Mun koiraa, joka asuu porukoilla. Meen näkemään sitä pari kertaa viikossa, mutta joskus aikataulut ei jousta ja saattaa tulla viikonki tauko ja se on ihan kamalaa! Se on niin ihana pieni höpö ettei tosikaan. Muistan kun tänä talvena tuli ekan kerran tosi paljon lunta ja kävin viemässä Essiä joka päivä lenkille. Se oli ihana viikko. Essi rakastaa lunta ja oli ihan täpinöissään.
Suvi: Mummoa.

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Kata: Ystävät. J. Isä. 
Suvi: Puhelin ja ihmiset mun ympärillä.