torstai 28. helmikuuta 2013

Päiväristeily Tallinnaan

Kata ja Suvi:

Moro!

Helmikuun alussa tehtiin yhdessä päiväristeily Tallinnaan. Kata oli saanut töistä lahjakortin, joka me käytettiin sitten. Oli kiva kun oli muutakin yhteistä tekemistä kuin esimerkiksi kotona telkkarin katsominen. Kunnon quality kämppis time siis ;) Oikein virkistävää kyllä.

Oltiin suunniteltu oikein huolellisesti moneltä herätään ja lähdetään kämpiltä, jotta kerettäisiin hyvin satamaan. No meni se silti aika tiukille, satamassa piti olla viimeistään klo 11 ja me saavuttiin klo 11:10, hupsista keikkaa. Suvilla oli kauhee stressi matkalla, että keritäänkö varmasti ajoissa. Kata vaan naureskeli Suvin stressille. Onneks kerittiin. :D Saatiin liput ja marssittiin vaan sisälle laivaan, eipähän tarvinnu jonotella ja odotella pahemmin.


Lavakärryt messis!
Otettiin menomatkalle buffet-lounas, jotta ei tarvitsisi Tallinnassa käyttää aikaa syömiseen. Aikaa nimittäin maissa oli vain 3,5 tuntia ja kuinka yllättävää, me haluttiin SHOPPAILLA!

Iloisina laivassa :)
Hyvää ruokaa ;) Ja ei hirveästi ihmisiä
Oltais varmaan istuttu buffetissa koko matkan ajan, mutta sieltä häädettiin ihmiset pois jo tuntia ennen laivan saapumista Tallinnaan. Kuinka lame! Onneksi juomat sai ottaa mukaan. Oi, että me tykätään laivan buffeteista. Viikkarilla ne on aina tosi hyviä.

Ostettiin laivasta oluet, joita nautiskeltiin samalla kun käveltiin Tallinnassa kauppoja kohti. Kunnon suomalaiset Tallinnassa meininki :D



Shoppailtiin oikeen urakalla! Koska aikaa ei ollut mitenkään hirveän paljoa, niin piti tehdä ostopäätöksiä nopeasti, jotta kerittiin kaikkiin kivoihin kauppoihin. Pakolliset kaupat oli ne, joita ei ole Suomessa eli Pull&Bear, Bershka ja Stradivarius. Onneksi ne kaikki on samassa kasassa niin ei tarvinnut vaellella ympäri Tallinnaa niitä etsimässä. Päädyttiin me myös Virukeskukseen shoppailee ja juomaan kupit lämmintä :) Harmi ettei vanhassa kaupungissa ehitty käymään, mutta ehkä ensi kerralla kun ei ole shoppailu reissun pääpointti, ja kun on aurinkoisempaa ja enemmän aikaa.

Suvin ostossaalis:
- Kiilakorkotennarit
- 2 neuletta
- Nahkatakki karvakauluksella
- Koruja

Katan ostossaalis:
- Neule
- Beige biker-nahkatakki mustilla hihoilla ja runsailla vetoketjuilla
- Rento kauluspaita kultaisilla yksityiskohdilla

Hienon shoppailukierroksen jälkeen marssittiin takas laivaan, josta meidän plääninä oli ostaa lavoja kotiin vietäväksi. Saalis näytti tältä:


Saatiin Suvin iskä hakemaan meidät satamasta. Se naureskeli kovin lavoillemme ja yritti heittää läppää. Yritti vissiin piilotella oikeaa reaktiotaan (paheksumista)... :D



Oli niin kiva fiilis ja pieni hiprakka niin päätettiin mennä himan kautta illaksi Härkään :D


Bilisss :D Olikohan meillä darraa seuraavana päivänä... Suvilla tais olla aikamoinen :D Mutta loppujenlopuksi oli tosi hauska päivä! Saatiin vielä uusi lahjakortti, kun Taxfreessä meni rahaa aika paljon. Jee, uudestaan Tallinnaan!!

- Kata ja Suvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti