torstai 17. tammikuuta 2013

Vuosi 2012

Kata & Suvi:

Hello! Nyt kun vuosi 2013 on kunnolla startannut käyntiin, alettiin muistelemaan mennyttä vuotta. Tää on just tämä sama, joka on näkynyt vähän joka blogissa. Iiik on jo haikee mieli ennen kuin on edes aloittanut (- Kata)!

Ja postauksen kuvituksena on tietenkin kuvia vuodelta 2012 ;)

1. Oletko saanut uuden ystävän viime vuoden aikana?
Kata: Juu, olen! :) Tulee mieleen muutama, joiden kanssa tuttavuus on syventynyt!
Suvi: Joo. Vähän sama homma, että kaveruus on syventynyt. :)


2. Oletko tehnyt jotain sellaista viime vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Kata: Enköhän. No onhan niitä vaikka mitä, jos oikein miettii. Olen pidellyt myyriä käsissä, olen käynyt uusissa paikoissa, olen nähnyt rukoilijasirkan luonnossa, olen ajanut skootterilla, olen tehnyt lintukartoituksia, jne. :) 
Suvi: Kyllä niitä löytyy: nähnyt bändejä livenä mitä en ennen ole, otin loparit työpaikalta, aloittanut työharjoittelun liittyen omaan alaan.. :) Ja värjäsin hiukset punasiksi!


3. Oletko seurustellut viime vuoden aikana?
Kata: Olenhan minä.
Suvi: Kyllä.


4. Kerro pari parasta muistoasi viime vuodelta?
Kata: Sweden Rock Festival, kesä ylipäätänsä, uudet kokemukset, eläminen hetkessä. Skootterilla ajaminen Kreikan vuoristoisilla pienillä teillä!
Suvi: Ekana nyt tulee mieleen Juhannus (hahaha oli megakivaa), kesä, Sweden Rock 2012, työharjoittelu ja kaikki keikat muutenkin.. :)




5. Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa viime vuoden aikana?
Kata: En oo riitelevää tyyppiä, lähinnä kiukettelevaa tyyppiä :D Eli en ole riitantunut kenenkään kanssa, etääntynyt ehkä vain.
Suvi: Emmää riitele hellanlettas. Eli en :D

6. Oletko muuttunut paljoa viimeisen vuoden aikana?
Kata: Kyllä. Mutta en tippaakaan paremmaksi ihmiseksi. Mulla on sellanen tunne, että tänä vuonna tulen muuttumaan enemmän parempaan suuntaan. On muutama sellainen luonteenpiirre, joista mua ei harmittaisi luopua... :D Kateus & Ylpeys. Kyllä mä niitäkin onnistun lieventämään - oonhan mä onnistunut lieventämään mun kilpailuhenkisyyttäkin! Enkö kuulostakin kivalta ihmiseltä... :D
Suvi: Kyllä oon muuttunut ainakin jonkin verran. Nyt kun aloin miettimään viime vuotta, tuntuu että musta on tullut enemmän järjestelmällisempi jotenkin.. Oon huomannut että mua itteäni alkaa ärsyttää jos en tiskaa heti käytettyjä astioitani tai jos en petaa heti sänkyä tai jos huone on sekainen. Nytkin se on vähän ja ärsyttää.Onko se järjestelmällistä, en tiedä.. Keksinyt oikein muutakaan sanaa. Kontrolloiva? En tiedä. Ehkä oon myös _pikkasen_ oppinut puhumaan tunteistani ja näin? Vielä on kyllä paaaaaaljon parantamisen varaa tosin siinä.

 
7. Oletko lihonnut?
Kata: Lihonnut ja laihtunut. Kaiken kaikkiaan varmaan kröhömm lihonnut. No en tiiä, aika samoissa mennään kuin vuoski sitten!
Suvi: Suhteellisen samoissa joo, en kylläkään käy vaa'alla kovin usein.. x)


8. Oletko saanut porttikieltoa minnekään viime vuoden aikana?
Kata: En ole! Not this year ;D
Suvi: Noup.




9. Oletko ollut elokuvissa YKSIN viime vuoden aikana?
Kata: En! Kyllä mä aion sen vielä tehdä! Jo ajatus kuulostaa hyvin tunnelmalliselta.
Suvi: En, se vois olla kyl hauskaa xD Möllöttää yksin siellä.


10. Oletko ottanut tatuointia/lävistystä viimeisen vuoden aikana?
Kata: En! Olisko tämä se vuosi :) Mulla oli loppuvuonna kunnon kipinä tatuointiin, mutta nyt se toisaalta on taas vähän sammunut. Paitsi nyt tekee taas mieli, kun ajattelee. Hih olis pari ideaa kyllä. Niitä tosin on ollut jo vuosia ja niihin tuppaa kyllästymään.
Suvi: En ole, mutta kyllä sitä aina välillä leikittelee ajatuksilla. Nyt on taas alkanu tekee mieli ottaa rustoläväri uusiks. Mut se on ihan kakkaa elää sen kaa. :D

11. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Kata: Hiiih tää on sinänsä paha mutta ei silti. Mä sanon Suvin poikaystävän! Tai no, tais olla viime vuoden tuttavuus, mutta ehkä nyt enemmän tullut tutummaksi :)
Suvi: Voisinpa viime vuoden parhaimmaksi tuttavuudeksi sanoa mun entisen työporukan, jonka kanssa työskentelin työharjoitteluni aikana. Ihan mahtavaa porukkaa ja toivottavasti nään heitä vielä! Kyllä on suunnitelmissa käydä moikkaamassa heitä.

 
12. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kata: Muutama tuttu/kaveri. Kovasti onnea heille! :)
Suvi: Kaveri pyöräytti muksun, on se niin söpö tapaus.




13. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kata: Ei onneksi.
Suvi: Kyllä. ;(


14. Missä maissa kävit?
Kata: Yhyy en hirveen monessa. Kreikka, Ruotsi ja Viro.
Suvi: No voihan hömelö: Viro ja Ruotsi :D Fail! Haluun matkustamaan! 2kk ni Bangkok kutsuu onneks.


15. Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Kata: Olla stressaamatta asioista ja vaan elää hetkessä enemmän. Olin kunnon stressipylly viime kevään ja syksyn, ja nyt tänä vuonna aion olla vähemmän stressaava, tarkoittipa se opiskelun/töiden vähentämistä tai ei.
Suvi: Matkustella enemmän. Nauttia kesästä enemmän.

16. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
Kata: Yllättävän moni oikeestaan. 14.2., 4.4., 5.6., 8.10., 4.12., ...
Suvi: 20.5, 3.8, 15.8, 21.11  :D


17. Vuoden 2012 suurin saavutuksesi?
Kata: Yhyy inhoon tällaisia :D Miksköhän... Biologian historiasta läpi pääseminen!?? No ei, ehkä suhteen parantaminen erääseen tärkeään ihmiseen elämässäni.
Suvi: Mitäs oon saavuttanu viime vuonna... Työharjoittelupaikan saamisen? Okei toi on varmaa ihan hyvä! Sain nimittäin kun harjoittelu loppu, niin tietää että aika moni haki paikkaa ja paljon vanhempiakin ja jo tutkinnon loppuun suorittaneita.. Ja sit ne valitsi mut! Jess!

18. …ja suurin epäonnistuminen?
Kata: Tää on helpompi. Tai ainaki vaikutti eka siltä :D En nähtävästi oo kummonen feilaajakaan, kun ei tule mitään itselleni tärkeää epäonnistumista mieleen. Monia pieniä ei niin tärkeitä kyllä tulee. Mun iPhone 4 varastettiin. Otan yleisestikin kaikenlaiset vastoinkäymiset raskaasti, vaikka ei pitäisi.
Suvi: Ei tullut oikeen mitään mieleen, enks oo mokaillu mitään viime vuonna. :D Ainoo vaan, että sain mätkyt. Oiskohan se mun suurin fail.

19. Kärsitkö vammoista?
Kata: Joo. Varsinkin sellaisista liikuntaa rajoittavista.
Suvi: Millon mistäkin. Eli joo.


20. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Kata: Hmmm!! Sweden Rock Festivalin festarilippu?? :D
Suvi: Ekaks tulee mieleen mun yks awesome laukku. Näyttää kuulemma nyrkkeilysäkiltä :D Tykkään siitä älyttömästi.



21. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kata: Aika monien! Suvi, J, perhe :)
Suvi: Poikaystävä, Kata, iskä, äiti..

22. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Kata: Ajoittain aina kenen milloinkin, mutta lähinnä oma käyttäytymiseni.
Suvi: Katan. Noei :DDDDD Ööö joskus jonkun, en nyt muista enempää...

23. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Kata: Varmaan vaatteisiin/kenkiin/koruihin, jos pakollisia rahamenoja ei lasketa. Ja keikkailuun/festareihin!
Suvi: Vuokra :D Ja tietty just nää vaatteet, korut ja kengät ja kaikki nettishoppailut, keikat.. festarit..

24. Mistä innostuit eniten?
Kata: Jonkin superkivan asian odottamisesta! Innostun vähän kaikenlaisista asioista todella helposti. Ihan vaan kun ajattelinkin jotain kivaa mitä on tiedossa, saatan päästää riemunkiljahduksia! Sweden Rockia ainakin odotin todella suurella innolla monta kuukautta, ja sitä reissua ajatellessani saatoin jo saada riemuhulluuskohtauksia, vaikka matkaan olisikin ollut se 4 kk :D
Suvi: Innostuin eniten varmaankin just Sweden Rockista :) Ja matkan varaamisesta Bangkokkiin.



25. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko nyt onnellisempi vai surullisempi?
Kata: Varmaan aika samoilla mennään, ehkä hieman surullisempi. Tai onnellisempi. En tiedä, en muista :D
Suvi: Mietin ja kirjotinkin tähän mitä mietin mutta päädyin siihen että en vaan osaa sanoa.

26. Lihavampi vai laihempi?
Kata: Lihavampi... snadisti.
Suvi: Vaikee. En tiedä. Lihavampi salee :(

27. Rikkaampi vai köyhempi?
Kata: Rikkaampi peräti! Vaikkei tässäkään kehumista ole. Kovaa workworkworkiä vaan nyt, jotta sinne Losiin pääsee! Ja festareille!
Suvi: Rikkaampi.

28. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Kata: Viettänyt aikaa ystävieni kanssa. Tuntuu, etten monia ehtinyt nähä tarpeeksi :(
Suvi: Matkustellut. Ja kun luin ton Katan vastauksen niin palasi mieleeni että itsekin tota samaa olen harmitellut.



29. …entä vähemmän?
Kata: Kinastellut. Ja stressannut. Stressaantuneena ottaakin kaikki asiat raskaammin ja on kinastelualttiimpi... :D
Suvi: Kännidraamaillu.


30. Miten vietit joulun?
Kata: Ihan porukoiden luona ja mummilla vietin jouluni, ja ihana joulu olikin :)
Suvi: Iskän ja vaarin kanssa sekä äidin kanssa vietin jouluni.

31. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Kata: Niitä on.
Suvi: Jotain.

32. Rakastuitko vuonna 2012?
Kata: Rakastuin uudelleen.
Suvi: Jeah eli joo.



33. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Kata: Ei ainuttakaan.
Suvi: Zero

34. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Kata: Vampyyripäiväkirjat Suvin kanssa! :D Haha. Ja Mentalist J:n kanssa.
Suvi: Jep Vamppyyripäiväkirjat :D Ja sit nää kaikki CSI, NCIS, Criminal Minds.. Ja loppuvuodesta hurahduin vähän tohon Gleehen. ;) Ja tietty Unelmien poikamies ja Unelmien poikamiestyttö!


35. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Kata: En vihaa ketään.
Suvi: Nääääh.

36. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Kata: Ei ainakaan Kärpästen Herra. Just sain sen luettua, jee. Olo kuin olisi kandin tehnyt. (:D) No ei, oli se loppu ihan jännä!
Suvi: Cosmo ! :DDDDD En lukenut vissiin yhtäkään kirjaa. Aloitin lukee tota Michael Monroe kirjaa mutta kesken yhä.



37. …entä musiikillinen löytö?
Kata: Apua näitä on niin paljon. Apua apua en saa kasattua ajatuksiani yhteen! Savatage! Mustasch! Ai niin ja kaikki kevään musiikki! Night Ranger, Return jne. !! Tossa nyt muutama :D
Suvi: Loppuvuodesta tulee ihan ekaks mieleen Mustasch. Alkuvuodesta näitä mitä löys Swedenin listalta: Edguy, Return.. Night Ranger. Steel Panther! Oliks se viime vuoden löydös? En muista tarkalleen plööh :D Ja jos saa sanoa niin The Darkness UUDESTAAN :D

38. Mitä halusit ja sait?
Kata: ööö sanotaan vaikka iPhonen valkoisena. Kun aikoinaan hankin iPhonen, halusin sen valkoisena, mutta sitä ei ollut saatavilla. Nyt kun festareilla Ruotsissa mun iPhone pöllittiin, vakuutus lähetti mulle valkoisen iPhonen ja jopa uudempana versiona! Je! :) Nyt haluisin jonkun kehnon kännykän reissuja varten, ettei mun iPhonea enää pöllittäis... :D Saa lahjoittaa!
Suvi: Eipä tuu muuta mieleen kun uusi puhelin. Samsung Galaxy S3.

39. Mitä halusit, muttet saanut?
Kata: Oman alani pätkätyön.
Suvi: Matkustella enemmän :D

40. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
Kata: Batman. Tai Hobitti. Rock of Agessa oli paras musiikki!
Suvi: Leffateatterilistoilta vai muuten vaan? Varmaa iha sama :D Skyfall oli hyvä! Ja Hobitti! Rock of Ages! Ja New Year's Eve :D


41. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Kata: Juhlistin synttäreitäni täällä meiän Pasilan kämpällä kaveriporukalla. Vähän ahdastahan täällä on jos vähänkin porukkaa tulee. Pidin tietovisailun! Nauroin. Illan päätteeksi mentiin Tavastian lauantaidiskoon. Oli kivaa :)
Suvi: Pienellä porukalla ekaks kämpillä hengailua ja sitten illaks Kuudennelle linjalle bailaamaan. Ja ihmisiä tuli meille yöks ja vietettiin yhessä darrapäivää, se oli hauskaa. :D

42. Ketä kaipasit?
Kata: Essiä!! Mun koiraa, joka asuu porukoilla. Meen näkemään sitä pari kertaa viikossa, mutta joskus aikataulut ei jousta ja saattaa tulla viikonki tauko ja se on ihan kamalaa! Se on niin ihana pieni höpö ettei tosikaan. Muistan kun tänä talvena tuli ekan kerran tosi paljon lunta ja kävin viemässä Essiä joka päivä lenkille. Se oli ihana viikko. Essi rakastaa lunta ja oli ihan täpinöissään.
Suvi: Mummoa.

43. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?
Kata: Ystävät. J. Isä. 
Suvi: Puhelin ja ihmiset mun ympärillä.

3 kommenttia:

  1. SUVI! Ensinnäki!
    21. Enkö mä oo ansainnu kiitosta!! :D
    28. Matkustaa Tampereelle ja maagisesti hävittää matkalla koira-allergia !
    42. Mullakin on ikävä mummoa <3

    Kata
    38. Kerrotko missä sulla on vakuutus nii mäki hankin sen :D

    Ja tytöt, mua jänskättää meen kohta ottaa tatuoinnin selkään! 2h aikaa ja pissin housuun. Jaijaijaijaiiii!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari :D
      Saat kiitokset multa ja taputuksen päähän ja 10 pistettä ja papukaijamerkinkin sit ku tuut viettää esim. jouluu yhessä! :D Senkin työnarkkis :) Jooh koira-allergia vois painuu HUSHUS pois. Ja 42:seen: I know <3

      Onks toi tatuointi nyt se mistä kirjottelit faces? :DD Send kuva sitte!
      -Suvi

      Poista
  2. IIIIK mua jänskättää sun puolesta! :D Millane tuli, onnistuko??
    Haha, ja Pohjolan vakuutushan mulla. Oon niille huono asiakas, kun ne korvaa mulle joka vuosi enemmän kuin mitä mä maksan niille :D Salee kohta irtisanoo sopimuksen...

    - Kata

    VastaaPoista