lauantai 23. marraskuuta 2013

Wine is always a good idea

Suvi:



Palataan vähän taaksepäin, isänpäivään.  Oltiin Hämeenlinnassa viettämässä isänpäinää siskon, vaarin ja isän kanssa. Kierreltiin kaupunkia ja käytiin lopuksi vielä syömässä aikas herkullinen isänpäivälounas.

Ajeltiin pitkinpoikin kaupunkia, käytiin tsekkaamassa Hämeen linna (tosi weird et ei oo yhdyssana, proof :D), vanhaa kasarmialuetta ja Aulankoakin päästiin nopeesti vilkasemaan. Vaari oli ihan onnessaan, kun pääs näkemään hänelle vanhoja, mutta niin tuttuja maisemia ja paikkoja inttiajoiltaan. Sisko taas oli kunnon matkaoppaana kertomassa kaikkea mahdollista tietoa kaupungista. Iskä toimi kuskina. Mä chillailin. :D Okei mä toimin valokuvaajana. Huusin aina iskälle "Pysäytä auto!!" että pääsin nappasee esimerkiksi tota kuvaa linnasta ja tota ylempää kuvaa tosta pikku häkkyrästä. Mikähän se on..?




Aulangossa ihasteltiin maisemia ja napsittiin kuvia. :) Sen jälkeen olikin jo aika suunnata syömään, nälkä alkoi jo kurnia ihan huolella!




Sisko oli varannut meille pöydän Piparkakkutalosta (kui söpö nimi). Oli niin hyvää ruokaa, että huhheijaa. Alkupalat sai ottaa alkupalabuffetista, pääruoka tilattiin keittiöstä ja jälkiruoka haettiin taas buffetista. Alkupalalautaselle eksyi ylläripylläri lohta. Myös kana-avokadosalaattia löyty, joten sitähän piti maistaa. Pääruoaks otin kuhaa kermaisessa maa-artisokkakastikkeessa pinaatin ja pinjansiementen kera. Ruokajuomaksi valkoviiniä. Oli muuten hyvää kaikki sapuskat! Jälkkäriks otin vaan kahvia :( Kakkuvalikoima oli surkee (mulle :D).

Isänpäivä oli aivan ihana, i love my family


Testattiin amerikkalaisten pannukakkujen tekoa poikaystävän kanssa, ja nehän onnistui tosi hyvin ja nyt ollaan tehty niitä jo kolme kertaa.. Herkuttelun vähentäminen on vaikeeta.. :D Varisnkin hyvässä seurassa!

Viikko sitte viikonloppuna raflailtiin GG:n kanssa Maya Bar&Grillissä ja syötiin megahyvät alkupalat! Oli ne pääruoatki kyl hyvii.


Pääruoista unohtu tietty ottaa kuvat. :D Mutta vedettiin täytetyt tortillat, ite otin savustetulla fetajuustolla ja GG tais ottaa katkaravuilla? Vai jokiravuilla? Tms :D


Käytiin yhillä viinilasillisilla Vapianossa (yllä oleva kuva on tietenkin lavastettu) ja ostettiin myös tietty pullo kotiin leffailtaa varten. Naurettii Hugh Grantin naamalle tossa kohtauksessa --^ :D Oli ihanan relax syysilta meininki kynttilöineen kaikkineen. :)


Käväsin myös keskustassa pyörähtämässä med äiti. Toi Ginasta ostettu sininen neule on aivan ihana! Rento ja ah niin mukava päällä. Just tollasta hautautumisneuletta oon ettiny, voi kylminä päivinä vaan hautautua siihen pipon ja paksun kaulaliinan kanssa.



Keskusta on jo kovin jouluinen. Rakastan joulua! Useesti (nuorempana..) oon alottanu joululaulujen kuuntelemisen jo alkusyksystä, nyt muutamana vuotena en tosin ole. Oli nyt kyllä pakko laittaa joululauluja soimaan tän kunniaks... Joululaulut korkattu !! Kohta on joulu !!

Tällä viikolla oli mun ja poikaystävän toinen vuosipäivä. Kaks vuotta.. :) Hih ♥ Vuosipäivän kunniaks käytiin viinilasillisilla ja elokuvissa kattomassa uusin Nälkäpeli-leffa. Tykkäsin tosi paljon! Tosta leffasarjasta ylipäätäänkin tykkään! Tekee jopa mieli lukea ne kirjat. Hirveen usein ei tällasta kirjanlukuhimoa tule enää. Lukio tappo sen pakkolukemisen takia. :D



Eilen hengailtiin sit Katan ja GG:n kanssa kolmistaa meillä. Tehtiin pizzaa, juotiin viiniä, katottii ehkä yks surkeimmista leffoista ikinä. Naurattaa vieläki se leffa, miten se on voinu onnistua olemaan ihan ekaks todella tylsä ja toiseks leikattu maailman huonoiten :DD Ja herkuteltiin toki myös ja taas oli viiniä. :D

Tuliks täst vähän liian viinipainotteinen postaus..

Nyt alan valmistautumaan iltaan, suuntaan kaverille ja saa nähä mitä puuhaillaan! :) Ehkä viiniä menee...

- Suvi

2 kommenttia:

  1. Vähän joo viinipainotteinen hahhaha!

    Kivoja juttuja olet siskoseni puuhaillut. Mut vähän tota viiniä ny vähennä hhehehe :D eivaa... Osta se veikkauksen joulukalenteri!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha joo, mut viini on nam? :)) JOOO kyl mä ajattelin ostaa sen veikkauksen kalenterin! Se on kiva. Mul on nyt yks 1,20e suklaakalenteri. Haluun viel toisen suklaakalenterin (joku ehk vähä "parempi") ja sit ton veikkauksen kalenterin. :DD
      -S

      Poista